Siirry pääsisältöön

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö 

Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare) on yksi Suomen Akatemian vuosille 2018-2025 valitsemista 12 tutkimuksen huippuyksiköstä. Huippuyksiköt ovat oman tieteenalansa kansainvälisessä kärjessä. Niiden odotetaan uudistavan tutkimusta, kehittävän luovia tutkimusympäristöjä ja kouluttavan suomalaiseen tutkimus- ja elinkeinoelämään uusia lahjakkaita tutkijoita. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare) tutkii ikääntymisen ja hoivan käynnissä olevaa muutosta uusien käsitteellisten näkökulmien ja monitieteisen tutkimusyhteistyön avulla. Huippuyksikkö yhdistää arkielämän monimuotoistumisen analyysin yhteiskunta- ja politiikkatason tutkimukseen ja sen toiminta perustuu sosiaalipolitiikan, sosiologian ja gerontologian tutkijoiden tiiviiseen yhteistyöhön, jonka kautta analysoidaan ikääntyvän väestön hoivatarpeita, toimijuutta ja tasa-arvoa sekä muutoksessa olevaa hoivatyötä.

CoE AgeCare on neljän tutkimusryhmän ja kolmen yliopiston (Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto) yhteinen huippuyksikkö, jota johtaa Jyväskylän yliopiston professori Teppo Kröger. Jyväskylän yliopistosta mukana ovat professori Teppo Krögerin (hoiva, hoivapolitiikka) sekä professori Sakari Taipaleen (digitalisaatio, hoivatyö) ryhmät. Helsingin yliopistosta mukana on professori Sirpa Wreden (hoivatyö, maahanmuuttajataustaiset hoitajat, maahanmuutto ja hoivatarpeet) ryhmä. Tampereen yliopiston tutkimusryhmässä tarkastellaan yhtäältä väestön ikääntymisen ja iäkkäiden toimintakyvyn kehitystä sekä ikääntyvien ihmisten toimijuutta hyvinvoinnin, hoivan, asuin- ja elinympäristön näkökulmista. Tampereen huippuyksikköä johtaa kaudella 2023-2025 dosentti Outi Jolanki ja varajohtajana toimii emeritaprofessori Marja Jylhä (johtaja 2018-2022). Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö toimii Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan gerontologian ryhmän yhteydessä ja se toiminta linkittyy Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteisen Gerontologian tutkimuskeskuksen (GEREC) toimintaan.

 

 

Tutkimusryhmät 

Yhteystiedot:

Huippuyksikön johtaja Teppo Kröger, teppo.kroger@jyu.fi

Varajohtaja Sirpa Wrede, sirpa.wrede@helsinki.fi

Koordinaattori Emilia Leinonen, emilia.a.leinonen@jyu.fi

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae