Ikääntymisen tutkijat teorioiden kirpputorilla
”Tutkimus on viihtyisää puuhaa”, totesi sosiaaligerontologian emeritusprofessori Antti Karisto Gerontologian kesäkoulussa. Voisivatko teoriat tehdä siitä entistä viihtyisämpää?
Milla Saajanaho
Teoriat ovat aina kiehtoneet minua – miten hienoja ja systemaattisia kuvauksia asioiden todellisesta tilasta! Olikin innostavaa, kun Gerontologian tutkimuskeskuksen väki kokoontui elokuun lopulla perinteiseen kesäkouluun pohtimaan teorian syvintä olemusta ja sen merkitystä ikääntymisen tutkimuksessa. Näihin pohdintoihin johdattelivat senioritutkijoiden* tarinat siitä, miten oma tutkimuslinja ja tutkimusintressit ovat kehittyneet tutkijanuran aikana ja miten teoriat ovat tuolla polulla kulkeneet mukana.
Monitieteisenä tutkimusalana gerontologia hyödyntää lukuisien muiden tieteenalojen teorioita – ihmisissä ja yhteisöissä kun on paljon samaa iästä riippumatta. Varsinaisia ikääntymisen teorioita, niin biologian, psykologian, sosiaalitieteiden kuin yhteiskuntatieteidenkin aloilta voidaan nimetä siinä määrin, että ikääntymisen teorioita kokoavassa käsikirjassa (Handbook of Theories of Aging, Springer Publishing Company 2016) on reilut 700 sivua. Vaarana onkin hukkuminen tähän teorioiden loputtoman mielenkiintoiseen viidakkoon! Onkin ehkä suotavampaa omaksua emeritusprofessori Antti Kariston suosittelema kirpputorishoppailijan rooli – kierrellä ja katsella ja löytää teoriapaljouden joukosta itselleen se helmi oman tutkimusaiheen pohjaksi tai ympärille. Kirpparilta näitä helmiä voisi ottaa mukaansa useammankin ja ehkä kierrättääkin välillä – teoriat kun harvoin ovat toisiaan poissulkevia vaan ennemminkin tarjoavat erilaisia näkökulmia tai selityksiä samaan asiaan.
Tutkijan ei siis tarvitsee ottaa ja omaksua tiettyä teoreettista näkökulmaa ”rautaiseksi niskapidikkeeksi” kuten Karisto toteaa siteeratessaan Pavel Florenskia, 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta venäläistä monitieteilijää ja filosofia. Liekanaruna teoria voi sen sijaan palvella tutkijaa hyvinkin. Professori Marjaana Seppäsen mukaan liekanarun kautta sitoudutaan johonkin teoreettiseen perinteeseen ja oma tutkimus kiinnitetään tietynlaiseen tutkimustraditioon. Tällainen kiinnittyminen teoriaan auttaa tutkijaa pysymään asiassa tieteellisen haahuilun sijaan ja sijoittamaan oman tutkimuksen laajempaan kontekstiin. Toisaalta teoria voi antaa tutkijalle linssin, jonka kautta katsoa tutkittavaa asiaa tietystä näkökulmasta – ihmistieteissä tutkittavat ilmiöt ovat tyypillisesti niin monimuotoisia, että tutkija joutuu valitsemaan tietyn tarkastelukulman omaan aiheeseensa. Toisaalta tieteen edistyminen vaati tutkijoilta myös ajattelun liikahduksia – omasta tutusta viitekehyksestä irrottautumista ja vaikkapa sitä kirpputorishoppailua oman ajattelun kehittämiseksi.
Teoriat ikääntymisen tutkimuksen inspiroivana voimana
Ajatus ajattelun liikahduksista korostuikin vahvasti kesäkoulussa puhuneiden senioritutkijoiden puheenvuoroissa. Joskus tutkijan on hyvä luopua omista silmälaseistaan ja tarkastella tutkimaansa aihetta uudesta näkökulmasta. Kuten teorioista, myös kirjailijoiden ja muiden ajattelijoiden tuotoksista, taiteesta tai vaikkapa stand-up -komiikasta voi löytää itselleen inspiraatiota ja uutta näkökulmaa tutkimusta varten. Kariston siteeraaman sosiaaliantropologi Julian Pitt-Riversin sanomaa mukaillen, tutkijan on päästävä tutkimuskohteensa sisään oppiakseen, mutta säilytettävä etäisyys, jotta ymmärtää, mitä on oppinut. Siis taiteen ja niin teoreettisen kuin fiktiivisen kirjallisuuden kautta voi eläytyä ja oppia vaikkapa ikääntymisen kokemuksellista todellisuutta, mutta teoreettinen näkökulma auttaa jäsentämään koetun tutkimusta palvelevaksi näkökulmaksi.
Teoriat ovat aina yleistyksiä tai koonteja joiden pyrkimyksenä on käsitteellistää ja ymmärtää tutkittavaa kohdetta tai aihetta. Perinteisesti teoriat ovat toimineet pohjana hypoteeseille, eli oletuksille, joita tutkimushavaintojen pohjalta koetellaan. Toisaalta teorioiden avulla tutkimustuloksia kootaan yhteen – ettei tutkijalta synny vain ”irtopalasia”. Gerontologian kesäkoulu avarsi teorian antia toisaalta oman ajattelun jäsentäjänä ja kaitsijana, mutta ennen kaikkea näkökulmien laajentamisen välineenä ja inspiraation lähteenä. Ja kyllä, viihtyisyyttä tutkimuksen parissa ne lisäävät, ainakin jos itse innostuu teoreettisen ajattelun kiehtovasta maailmasta. Itse ainakin innolla odotan, mihin suuntaan uudet teoreettiset inspiraatiot ja kesäkoulussakin peräänkuulutettu gerontologinen mielikuvitus minua jatkossa vievät.
Blogin kirjoittaja Milla Saajanaho työskentelee GERECissä ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän on tutkijatohtorina TRAILS-hankkeessa.
*Kesäkoulun puhujina ja tämän blogin inspiraation lähteinä:
Liikuntagerontologian emeritusprofessori Harri Suominen, Jyväskylän yliopisto
Sosiaalityön professori Marjaana Seppänen, Helsingin yliopisto
Sosiaaligerontologian emeritusprofessori Antti Karisto, Helsingin yliopisto
Gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen, Jyväskylän yliopisto
Sosiaaligerontologian dosentti Outi Jolanki, Jyväskylän yliopisto ja Tampereen yliopisto
Gerontologian professori Marja Jylhä, Tampereen yliopisto
