Vanhustenhoidossa pitää uskaltaa ottaa myös vastuuta valinnanvapauden korostamisen sijaan
– Vapaus ja valinnanvapaus ovat erinomaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia arvoja, ja sosiaali- ja terveyspalveluissakin niillä on sijansa, mutta vapauteen liittyvä vastuu ja palvelujen käyttäjien haavoittuva tilanne ovat toisinaan kestämätön yhtälö, Pirhonen sanoo.
Ruotsissa valinnanvapauden lisäämisessä vanhuspalveluissa pyrittiin samoihin päämääriin kuin meilläkin, eli palvelujen saatavuuden parantamiseen. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että palveluja käyttävät entistä enemmän ne, joilla siihen on varaa. Myös palvelujen keskittymisestä varakkaammille alueille on näyttöä.
– Alueelliset ja sosioekonomiset erot eri palveluissa ovat meillä selviä, ja näitä eroja sote-uudistuksella lähdettiin alun perin kaventamaan. Nyt on kuitenkin vaarana, että erot vain lisääntyvät, Pulkki toteaa.
Erilaiset mahdollisuudet tehdä valintoja lisäävät väestöryhmien välisiä eroja. Valinnanvapauteen liitetään itsemääräämisoikeus ja oletus, että ihmiset kykenevät ja haluavat tehdä itseään koskevia päätöksiä. Vanhojen ihmisten kohdalla tämä voi pahimmillaan johtaa heitteillejätön kaltaisiin tilanteisiin. Pirhonen antaa esimerkin palvelutalon ruokatilanteesta, johon hän osallistui tehdessään osallistuvaa havainnointitutkimusta:
”Erään huonokuntoisen asukkaan syöttämiseen minulta meni usein 45 minuuttia, vaikka olen koulutettu hoitaja. Henkilökunnalla ei ollut aikaa käyttää kolmea varttia yhden ihmisen syöttämiseen. Hoitaja saattoikin syöttää hetken ja todeta, että tämä ihminen ei enää jaksa tai halua syödä ja vei ruoan pois. Vastuu ravitsemuksesta siirrettiin epäkompetentteihin käsiin itsemääräämiseen vetoamalla. Itsemääräämistä käytettiin suoranaisen heitteillejätön perusteluna”.
Tilanne on ääriesimerkki, mutta Pirhosen mukaan muistuttaa osuvasti siitä, että palvelujärjestelmän ensisijainen tehtävä ei ole valinnanvapauden tukeminen, vaan heikossa asemassa olevista ihmisistä huolehtiminen. Joskus pitää uskaltaa ottaa toisesta vastuu valinnanvapauden korostamisen sijaan.
Tutkijoiden perussanoma on se, että vapauteen kuuluu aina vastuu. Tutkijat herättelevät kysymään, että jos ihminen ei syystä tai toisesta pysty enää kantamaan vastuuta, missä määrin hänelle kannattaa tarjota valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa.
– Me olemme toisistamme täydellisen riippuvaisia syntymästä kuolemaan. Aikuisuuden itseriittoisina vuosina tämä fakta meiltä helposti unohtuu, mutta viimeistään vanhuus pudottaa suomut silmiltä. Eivätkä vanhat ihmiset ole suinkaan ainoa väestöryhmä, joka tarvitsee toisten apua, tutkijat muistuttavat.
Pirhonen ja Pulkki päätyvät tuoreessa tutkimuksessaan esittämään sosiaali- ja terveydenhuollolle arvopohjaksi inhimillisen avuntarpeen ja riippuvuuden tunnustamista. Tutkijat yhdistelevät tutkimuksessaan aiempaa tutkimusta, filosofiaa, poliittista debattia, ja julkista keskustelua vanhojen ihmisten valinnanvapaudesta.
Alkuperäisartikkeli
Pirhonen, J. ja Pulkki, J. Sosiaali- ja terveydenhuollon perusarvojen jäljillä – avuntarpeen ja riippuvuuden tunnustaminen vanhuspalveluissa. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 24(3), 251–264.
Lisätietoja:
Jari Pirhonen, 050 318 7336, jari.pirhonen@uta.fi
Jutta Pulkki, 050 318 6742, jutta.pulkki@uta.fi
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 12.10.2016