Väitös 25.5.2018: Hyvä ja onnistunut vanheneminen hyvin vanhoilla

Hyvä ja onnistunut vanheneminen hyvin vanhoilla

Pitkäikäisyys yleistyy nopeasti ja hyvin vanhojen ihmisten määrä kasvaa. Kun pitkä ikä on saavutettu, on aika kysyä, millaista elämä on hyvin vanhana ja mitä on hyvä vanheneminen. Kansainväliseen tutkimukseen ilmaantui 1960-luvulla käsite ”onnistunut vanheneminen” kuvaamaan tilannetta, jossa pitkä elämä yhdistyy tyytyväisyyteen sekä mennyttä että nykyistä elämää kohtaan. Sittemmin ”onnistuneen vanhenemisen” määriteltiin koostuvan sairauksien puuttumisesta, hyvästä fyysisestä ja kognitiivisesta toimintakyvystä sekä aktiivisesta osallistumisesta elämään. Viime aikoina tutkijat ovat kyselleet, eikö vanhuus voisi olla hyvä, vaikka joitakin sairauksia tai toiminnanvajavuuksia olisikin, jos niitä voi kompensoida sosiaalisten ja psyykkisten tekijöiden avulla, ja niihin voi sopeutua.

Lily Nosratyn väitöskirjatutkimus kohdistuu yli 90-vuotiaiden ihmisten hyvään ja ”onnistuneeseen” vanhenemiseen. Tutkimus lähestyy hyvää vanhenemista kahdesta suunnasta, yhtäältä laajan kvantitatiivisen väestötutkimuksen keinoin, toisaalta ihmisten omien käsitysten ja kuvausten kautta. 90-vuotiaita ja sitä vanhempia tamperelaisia kuvaavan Tervaskannot 90+ -aineiston avulla tutkittiin onnistuneen vanhenemisen yleisyyttä, taustatekijöitä sekä yhteyttä jäljellä olevan elämän pituuteen ja ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymiseen. Onnistunut vanheneminen määriteltiin hyväksi terveydentilaksi ja psyykkiseksi hyvinvoinniksi sekä toimivien sosiaalisten suhteiden olemassaoloksi. Elämäntarinahaastatteluin kerättiin tietoa siitä, mitä hyvin vanhat ihmiset pitävät hyvän vanhuuden kannalta tärkeänä.

Tutkimuksessa onnistunutta vanhenemista mitattiin usean eri mallin avulla, ja sen yleisyys vaihteli mallista toiseen. Kaikki mallit sisälsivät fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen komponentin. Kun määriteltiin, että sairauksien tai joidenkin toiminnanvajavuuksien olemassaolo ei välttämättä poissulje hyvää vanhenemista, sen yleisyys oli korkeampi. Hyvä vanheneminen oli yleisempää miehillä kuin naisilla ja yleisempää kotona kuin hoitopaikassa asuvilla. Joidenkin mallien mukaan se oli yleisempää nuoremmilla, avioliitossa olevilla ja korkeammin koulutetuilla. Sellaiset onnistuneen vanhenemisen mallit jotka sallivat joidenkin sairauksien olemassaolon ja joitakin toiminnanvajavuuksia, ennustivat edessä olevan elämän pituutta ja ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä paremmin kuin vaativammat mallit.

Elämäntarinahaastatteluissa korostui fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen toimintakyvyn merkitys. Hyvin vanhojen haastateltavien mielestä oli tärkeämpää se, että ei ole kipuja kuin se, että ei ole sairauksia.  He pitivät itsenäisyyttä sekä tasapainoista ja harmonista elämää onnistuneen vanhenemisen tärkeimpinä tekijöinä. He määrittelivät onnistuneen vanhenemisen menneisyydestä nykyhetkeen edenneeksi prosessiksi ja toivoivat vallitsevan hyvän vanhuuden jatkuvan tulevaisuudessakin. Hyvää kuolemaa he pitivät hyvän ja onnistuneen vanhenemisen tärkeänä osana.

Elämäntarinahaastatteluissa tulivat pääosin esiin samat hyvän vanhuuden osatekijät, jotka yleensä ovat keskeisiä myös suurissa terveystieteellisissä ja sosiaalitieteellisissä tutkimuksissa. Sekä vanhat ihmiset itse että tutkijat pitävät fyysistä, psykologista ja sosiaalista toimintakykyä tärkeänä. Näiden osatekijöiden mittaaminen on kuitenkin haaste vanhenemisen tutkijoille. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan onnistunut vanheneminen hyvin korkeassa iässä pitäisi ymmärtää siten, että se on mahdollista jonkinlaisista sairauksista tai toiminnanvajavuuksista huolimatta.

On mahdotonta määritellä yhtä yleistä kaikille ihmisille ja ikäryhmille sopivaa onnistuneen vanhenemisen mallia. Sen sijaan on otettava huomioon vanhenemisprosessin mukanaan tuomat muutokset ja etsittävä siltä pohjalta parempaa, pätevämpää ja käyttökelpoisempaa onnistuneen ja hyvän vanhenemisen mallia, joka soveltuu myös hyvin iäkkäille ihmisille.

******

Nosratyn väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 2370, Tampere University Press, Tampere 2018. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1876, Tampere University Press 2018.