Uusi elämän tiekartta
Taina Rantanen
Täytin hiljan 60 vuotta ja sain työnantajalta kirjeen, jossa kysyttiin, milloin aion jäädä eläkkeelle. Sulattelin asiaa hetken ja vastasin, että näillä näkymillä en seuraavan viiden vuoden kuluessa. Kirje herätti muutamia ajatuksia etenkin siitä, että ajattelemme elämänkulkua sangen normatiivisesti. Vallitseva nykykäsitys on, että elämä jakautuu koulutukseen, työuraan ja eläkeaikaan.
Ajat muuttuvat ja ihmisen elinikä jatkaa pidentymistään. Jotkut ennustavat, että nykylapset elävät sangen todennäköisesti 100-vuotiaiksi. Silti ihmisten mieliin on iskostunut ajatus 65 vuodesta eläkeikänä, mikä on koskenut kaikkia suomalaisia vasta vuodesta 1962. Itse asiassa sama ajatus on iskostunut kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin. Koulutus ja työ koskevat alle 65-vuotiaita ja mitä rakenteita onkaan varattu yli 65-vuotiaiden toiminnalle? Ei mitään. Jotkut keksivät itselleen tekemistä esimerkiksi järjestöissä, perustavat yrityksen tai jatkavat yrittäjinä ja jotkut jatkavat palkkatöissä, mutta kyseessä ovat yksilölliset ratkaisut. Ei ole olemassa mitään myönteistä työelämään verrattavaa instituutiota, joka koskisi eläkeiän ylittäneitä. Ainoa näköpiirissä oleva iäkkäitä koskeva yhteiskunnallinen asia on hoivapalvelut. Siis ensin ei mitään ja sitten vanhainkotiin.
Työelämä ei ole juurikaan valmistautunut monisukupolviseen työvoimaan. Tarvittaisiin huomattavia uudistuksia ja lisää joustavuutta, jotta näköpiirissä olevat väestömuutokset eivät muodostu kohtalokkaiksi. Ihmettelen sitä, miksi kaiken pitää tapahtua elämässä samanaikaisesti, siis koulutus, lapset, työura, asuntovelat, eläke. Rauhoittukaa. Meillä on nykyään käytettävissä enemmän elinaikaa kuin ennen. Jos jatkamme töitä 75-vuotiaaksi saakka, voi ihan hyvin olla kolmekymppisenä lapsia hoitamassa ja nelikymppisenä pari vuotta pois töistä vaikkapa hankkimassa uuden koulutuksen ja kuusikymppisenä täydentää osaamistaan esimerkiksi it-alalla. Elämä voisi olla paljon nykyistä rennompaa, jos kaikkea ei tarvitsisi ahtaa samoihin vuosiin.
Ihmistä alkaa vanhuus painaa noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa ja pari vuotta ennen kuolemaa havaitaan merkittävää hyvinvoinnin heikkenemistä. Jos uskon tilastoihin, niin kuin kansanterveystieteilijänä uskon, minulla on odotettavissa noin 20-25 elinvuotta, jolloin terveyteni on riittävän hyvä. Kyseessä on siis neljäs vuodenaikani, syksy, sadonkorjuun aika. Odotan sitä kiinnostuneena myönteisin ajatuksin ja varmaankin keksin jotain hyödyllistä tekemistä tästä eteenpäinkin. Tähän kirjoituksen sain kimmokkeen Stanfordin yliopiston hankkeesta ”The New Map of Life”.
Taina Rantanen
Kirjoittaja on gerontologian ja kansanterveyden professori ja johtaa tutkimushankkeita, jotka käsittelevät aktiivisena vanhenemista ja toimintakyvyn kohorttieroja.
