skip to Main Content

Tutkimusjulkaisu: Tavoitteet ylläpitävät laajempaa elinpiiriä vanhuudessa

Elinpiiri, eli alue jolla ihminen päivittäisessä elämässään liikkuu, tyypillisesti pienenee vanhuudessa. Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksen Gerontologian tutkimuskeskuksessa tehdyn tutkimuksen mukaan tavoitteet voivat kuitenkin auttaa iäkkäitä henkilöitä ylläpitämään laajempaa elinpiiriä.

– Tutkittavat, joilla oli aktiivisuuteen kannustavia tavoitteita, liikkuivat useammin ja laajemmalla alueella kuin henkilöt joilla tällaisia tavoitteita ei ollut. Nämä tavoitteet liittyivät tyypillisesti liikuntaan ja henkisesti vireänä pysymiseen, mutta myös ihan arkiseen aktiivisuuteen, kuten puutarhan hoitoon tai luonnossa liikkumiseen. Sen sijaan henkilöillä, joiden tavoitteet liittyivät toimintakyvyn parantamiseen, elinpiiri oli muita kapeampi, toteaa tohtorikoulutettava Milla Saajanaho Gerontologian tutkimuskeskuksesta.

Kahden vuoden seurantatutkimuksessa havaittiin, että elinpiiri säilyi laajempana niillä, joiden tavoitteena oli toimintakyvyn ylläpitäminen. Sen sijaan henkilöillä, joilla tällaisia pyrkimyksiä ei ollut, elinpiiri kapeni vuosi vuodelta. Tämä on merkittävää, sillä elinpiirin laajuus on yhteydessä mm. elämänlaatuun vanhuudessa.

Saajanaho kannustaa kaikkia iäkkäitä henkilöitä miettimään omia tavoitteitaan ja keinoja niiden toteuttamiseen. Kuitenkin myös yhteiskunnan tukea tarvitaan: jos liikkuminen on hankalaa, voi kotoa lähteminen tuntua ylivoimaisen vaikealta.

– Toivoisin, että iäkkäiden mahdollisuuksiin päästä liikkeelle ja osallistua omien toiveiden mukaiseen toimintaan panostettaisiin enemmän. Vaikkapa vapaaehtoiset liikkumiskaverit olisivat oiva apu monelle, Saajanaho toteaa.

Tutkimus toteutettiin Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteisessä Gerontologian tutkimuskeskuksessa ja se on osa the Life-Space Mobility in Old Age (LISPE) -tutkimusta. Osallistujina oli 848 75–90 -vuotiasta Jyväskylän ja Muuramen alueella asuvaa miestä ja naista.

Lisätietoja:

Tohtorikoulutettava Milla Saajanaho, p. 040 805 4536, milla.saajanaho@jyu.fi

Saajanaho M., Rantakokko M., Portegijs E., Törmäkangas T., Eronen J., Tsai L-T., Jylhä M. & Rantanen T. Personal goals and changes in life-space mobility among older people. Preventive Medicine (2015). doi:10.1016/j.ypmed.2015.08.015

Linkki alkuperäisjulkaisuun: http://dx.doi.org/10.1016/j.ypmed.2015.08.015

Back To Top
×Close search
Search