Tutkimusjulkaisu:Lonkkamurtumaa edeltävä kunto ennakoi leikkauksen jälkeisten liikkumisvaikeuksien kehittymistä
Ikääntyneiden lonkkamurtumapotilaiden liikkumiskyvyn palautumista selvittäneessä tutkimuksessa Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtorikoulutettava Anu Salpakoski Jyväskylän yliopistolta havaitsi ulkona liikkumisen vaikeuksien lisääntyvän merkittävästi leikkauksen ja sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
– Suomessa tapahtuu vuosittain reilut 7 000 lonkkamurtumaa. Lonkkamurtuman jälkeen potilaan liikkumis- ja toimintakyky heikkenee merkittävästi. Kuntoutusta suunniteltaessa olisi tärkeää huomioida kaikki mahdolliset seikat, jotka voivat edistää lonkkamurtumapotilaan nopeaa kuntoutumista, Gerontologian tutkimuskeskuksen tohtorikoulutettava Anu Salpakoski Jyväskylän yliopistolta toteaa.
Ikääntyneiden lonkkamurtumapotilaiden liikkumiskyvyn palautumista selvittäneessä tutkimuksessa havaittiin ulkona liikkumisen vaikeuksien lisääntyvän merkittävästi leikkauksen ja sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
– Kohtuullisen ulkona liikkumiskyvyn tiedetään olevan tärkeää itsenäiselle selviytymiselle. Tutkimuksessa haluttiin löytää niitä riskitekijöitä, jotka vaikeuttavat ulkona liikkumista lonkkamurtuman jälkeen, Salpakoski jatkaa.
Tutkimuksessa selvitettiin ulkona liikkumisen palautumista murtuman jälkeisen 10 viikon ajalta. Lonkkamurtumapotilaista 38% päätyi ns. katastrofiseen kehityskaareen. Heillä liikkumiskyvyn vaikeudet lisääntyivät siis huomattavasti murtuman seurauksena ja liikkuminen vaikeutui edelleen kotiutumisen jälkeen. Suuri osa näistä ei kyennyt vielä kuusi viikkoa kotiutumisenkaan jälkeen liikkumaan ulkona ilman toisen henkilön apua. Katastrofiseen kehityskaareen ajautuneilla oli ennen murtumaa ollut useammin käytössään liikkumisen apuväline ja heistä moni oli kaatunut sisätiloissa ennen murtumaa. Lisäksi pidempi sairaalassaoloaika ja pitkittynyt alavartalon kipu olivat yleisempiä katastrofisessa kehityskaaressa.
– Esimerkiksi murtumaa edeltäneenä vuotena sisätiloissa kaatuneilla henkilöillä oli noin nelinkertainen riski ja ulkona liikkumisen apuvälinettä käyttäneillä keskimäärin seitsemänkertainen riski joutua katastrofiseen kehityskaareen. Riskinä oli lisäksi alavartalokipu, joka oli havaittavissa jo sairaalasta kotiutumisen aikaan. Samanlainen liikkumiskyvyn heikkeneminen todettiin myös 500 metrin kävelyssä, mutta siinä tehtävän vaikeutuessa katastrofiseen kehityskaareen kuului jo 67% tutkittavista. Nämä helposti selvitettävät riskitekijät tulisi ottaa huomioon jo sairaalavaiheessa kuntoutusta suunniteltaessa, jotta liikkumiskyky pystytään palauttamaan tehokkaasti ennalleen, Salpakoski sanoo.
Ikääntyminen heikentää liikkumiskykyä jonkin verran. Lonkkamurtuma ja sitä seuraava liikkumiskyvyn huonontuminen voivat tehdä itsenäisen liikkumisen mahdottomaksi ja vaikeuttaa huomattavasti arjessa selviytymistä. Tämän vuoksi kuntoutuksen tehokas kohdentaminen ja kivunhoito olisi tärkeää lonkkamurtumapotilailla, joilla on huono ennuste liikkumiskyvyn palautumisesta.
Tutkimus on osa ProMo -tutkimusta, joka kerättiin Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksessa yhteistyössä Keski-Suomen Keskussairaalan ja lähikuntien terveyskeskussairaaloiden kanssa vuosina 2008–2012. Tutkimuksessa seurattiin 81:tä keskimäärin 80-vuotiasta Keski-Suomen keskussairaalassa leikattua lonkkamurtumapotilasta.
Alkuperäisjulkaisu:
Salpakoski A, Törmäkangas T, Edgren J, Sihvonen S, Pekkonen M, Heinonen A, Pesola M, Kallinen M, Rantanen T, Sipilä S. Walking Recovery after a Hip Fracture: A Prospective Follow-Up Study among Community-Dwelling over 60-Year Old Men and Women. BioMed Res Int. 2014: 289549. doi: 10.1155/2014/289549, http://www.hindawi.com/journals/bmri/2014/289549/
Lisätietoja:
Tohtorikoulutettava, LitM, Terveysteknologian insinööri Anu Salpakoski, puh. 040 805 3592, anu.salpakoski@jyu.fi