Palvelujen tuolileikkiä
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yhteen kietoutunut kokonaisuus: kun jostain vähennetään, paine todennäköisesti lisääntyy jossain toisaalla. Se on ikään kuin perinteinen tuolileikki, jossa ihmiset pyörivät musiikin tahdissa tuolipiirin ympäri ja tuoleja on yksi vähemmän kuin ihmisiä.
Kun musiikki loppuu, joku hitaampi jää ilman tuolia tai kaksi laittaa pyllynsä samalle tuolille ja sitten mietitään kumpi saa jäädä. Näin saattaa käydä palveluissakin: kun jotain palvelua vähennetään ilman, että kyseistä palvelua tarvitsevien ihmisten määrä olisi vähentynyt, muodostuu ruuhkaa johonkin toiseen palveluun. Ja joku jää aina ilman.
Tästä löytyy esimerkki ikääntyneiden palveluista. Kun ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon saatavuutta vähennetään, eikä lisätä kotihoidon ja kotiin tarjottavien palvelujen kattavuutta, on vaarana, että monisairaalle ja toimintakyvyltään heikentyneelle dementiaa sairastavalle ihmiselle ei välttämättä löydy jatkohoitopaikkaa, minne siirtyä sairaalahoidon jälkeen. Näin käy dementiaa sairastaville, sairaalahoitoon päätyneille potilaille Kanadassa. Teimme tutkimuksen hyödyntäen kanadalaista rekisteriaineistoa British Columbian alueelta, johon on yhdistetty tietoja ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä, sairauksista ja palvelujen käyttöön vaikuttavista asioista.
Tutkimuksessamme kävi ilmi, että etenkin ne, joilla oli dementiadiagnoosi ja jotka eivät voineet siirtyä kotiin vaan tarvitsivat hoitoa pitkäaikaishoitoa tarjoavasta hoivakodista, jäivät kalliiseen ja epätarkoituksenmukaiseen sairaalahoitoon pitkiksikin ajoiksi. Heille ei löytynyt sopivaa paikkaa pitkäaikaishoidosta. Tällaisten potilaiden määrä kasvoi 2000-luvun aikana. Sairaalaan jääminen oli vähäisempää kuitenkin niillä, joilla oli jatkuva hoitosuhde perusterveydenhuollon lääkäriin, ja jotka myös tarvittaessa pääsivät tapaamaan kyseistä lääkäriä. Jatkuva potilas-lääkärisuhde ja saatavilla olevat perusterveydenhuollon palvelut olivat tärkeitä nimenomaan dementiaa sairastaneille henkilöille. Tämä kertonee (oma)lääkärin tärkeydestä hoidon suunnittelussa, potilaan tilanteen tuntemisessa ja hänen muuttuvien tarpeidensa ennakoimisessa.
Tutkimuksemme tulos kertoo nurinkurisesta kehityksestä; pitkäaikaishoitoa on vähennetty potentiaalisten käyttäjien määrään nähden hoidon kustannusten pienentämiseksi, mutta samalla on lisätty sairaalahoidon kustannuksia. Tällä on toki myös yksilöllisiä, inhimillisiä ja terveydellisiä vaikutuksia, kun muistisairautta sairastava ihminen joutuu asumaan sairaalassa joskus pitkiäkin aikoja.
Suomessakin on pyritty enenevässä määrin siirtämään hoidon painopistettä koteihin ja pois ympärivuorokautisesta pitkäaikaishoidosta eli vanhainkodeista ja ympärivuorokautisista asumispalveluista. Meillä ei kuitenkaan ole sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereistä yhtä helposti (jos ollenkaan?) tunnistettavissa niitä, jotka viettävät sairaalassa ylimääräisiä päiviä jatkohoitopaikan puutteessa. Toki vuosien varrella on saattanut kuulua terveydenhuollon ammattilaisilta tarinoita ihmisistä, jotka ovat jääneet sairaalaan joskus pitkiksikin ajoiksi, kun heitteillejätön uhan vuoksi heitä ei voi kotiuttaa, ja tarvetta vastaavaa jatkohoitopaikkaa ei ole. Olisi kiinnostavaa nähdä kanadalaisen rekisteritutkimuksen kaltaisia tutkimuksia myös Suomesta. Miten meillä vastaavat tilanteet ovat kehittyneet: ovatko meillä muistisairautta sairastavat samanlaisessa riskissä, jäävätkö he asumaan sairaalaan entistä pidemmäksi aikaa, tai jos heidät kotiutetaan pitkäaikaishoidon paikan puutteessa, onko kotiin tarjottavia palveluja lisätty heidän tarpeitaan vastaaviksi?
Alkuperäinen tutkimus: Mari Aaltonen, Shiraz El Adam, Anne Martin-Matthews, Mariko Sakamoto, Erin Strumpf, Kimberlyn McGrail. Dementia and Poor Continuity of Primary Care Delay Hospital Discharge in Older Adults: A Population-Based Study From 2001 to 2016. Journal of the American Medical Directors Association, 2020, https://doi.org/10.1016/j.jamda.2020.11.030.
Kirjoittaja on tutkijatohtori Mari Aaltonen, TtT, Tampereen yliopistosta. Hän on mukana Gerontologian tutkimuskeskuksessa (GEREC) ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä (CoEAgeCare).
