Miksi persoonallisuudella on väliä?
Ihmisen persoonallisuuden piirteet ovat suhteellisen pysyviä ominaisuuksia läpi elämän. Ne myös myötävaikuttavat ihmissuhteisiimme, harrastuksiimme, työuraamme ja jopa tulotasoomme. Persoonallisuuseroihin tulisi suhtautua ymmärtäväisemmin, esittää psykologian dosentti, tutkimusjohtaja Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskuksesta ja liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Persoonallisuudella kuvataan ihmisen suhteellisen pysyvää tapaa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Ihmisten väliset persoonallisuuserot on usein herkkä puheenaihe, ja ne aiheuttavat väärinymmärryksiä – siitä huolimatta, että arkikielessä kuvailemme usein jotain ihmistä ”temperamenttiseksi”. Kuvaus on hiukan ontuva, sillä meillä kaikilla on oma temperamenttimme. Ei siis vain niillä ihmisillä, jotka ”räiskyvät” ja ”näkyvät”.
McAdamsin1 jaottelun mukaan persoonallisuuden perustasoon kuuluvat synnynnäinen temperamenttimme sekä ns. Viisi Suurta piirrettä. Näistä laajasti tunnetuista piirteistä käytetään nimiä tunne-elämän epätasapainoisuus (neuroottisuus), ulospäinsuuntautuneisuus (ekstraversio), ystävällisyys, tunnollisuus ja avoimuus uusille kokemuksille. Tämän perustason lisäksi persoonallisuuteemme kuuluu sellaisia synnynnäisten piirteiden ja ympäristön vuorovaikutuksessa muokkautuneita ominaisuuksia kuin motivaatio, asenteet ja arvot, itsetunto, selviytymiskeinot sekä tarina, jonka itsestämme kerromme.
Otetaan esimerkiksi persoonallisuuden piirteet. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimukseen perustuvat analyysimme osoittavat, että ne selittävät merkitsevästi mielen hyvinvointia, terveyttä, fyysistä aktiivisuutta, työhyvinvointia ja työttömyyttä, tulotasoa, elämäntavoitteita ja vanhemmuuden stressiä. Suomalaiseen aineistoon perustuvat tulokset näiden piirteiden yhteyksistä ovat yhdenmukaisia muissa länsimaissa saatujen havaintojen kanssa. Tunne-elämän epätasapainoisuus, varsinkin silloin kun se yhdistyy muiden piirteiden vähäiseen ilmentymiseen, näyttäytyy edellä mainittujen elämänalueiden kannalta riskitekijänä. Voimavaratekijöissä on enemmän vaihtelua riippuen siitä, mistä elämänalueesta ollaan kiinnostuneita.
Piirteiden mittaamiseen on kehitetty useisiin kulttuureihin ja eri ikäisille ihmisille sopivia itsearviointimenetelmiä. Itsearviointeja kritisoidaan ajoittain sillä perusteella, että ihminen haluaa antaa itsestään tietynlaisen kuvan, esimerkiksi sosiaalisesti suotavan. On kuitenkin huomattava, että testi sisältää lukemattomia, pääosin neutraaleja väittämiä, joiden sopivuutta itseensä tutkittava arvioi. On kovin vaikeaa arvioida niitä johdonmukaisesti suotavasti. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi puolison ja ystävien arviot persoonallisuuden piirteistä vastaavat hyvin ihmisen omaa arviota.
Olisikin aika tunnistaa ja tunnustaa aiempaa paremmin ja vähemmän latautunein odotuksin persoonallisuuden rooli esimerkiksi toimivien työyhteisöjen tai liikuntainterventioiden rakentamisessa.
Katja Kokko, dosentti (psykologia), tutkimusjohtaja
Gerontologian tutkimuskeskus ja liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
1McAdams, D. P. (1996). Personality, modernity, and the storied self: A contemporary framework for studying persons. Psychological Inquiry, 7, 295–321.
