Lisääntynyt arjen aktiivisuus ei välttämättä paranna liikkumiskykyä tai lisää liikkumista ikäihmisillä
Jyväskylän yliopistossa toteutettiin tutkimus, jossa yksilöllistetyllä neuvonnalla pyrittiin lisäämään mielekästä aktiivisuutta iäkkäillä henkilöillä. Neuvonta lisäsi arjen aktiivisuutta hieman, mutta sillä ei ollut johdonmukaisia vaikutuksia liikkumiskykyyn tai fyysiseen aktiivisuuteen.
– Neuvontaa saaneiden tutkittavien fyysinen toimintakyky parani, mutta esimerkiksi koetut mahdollisuudet ulkona liikkumiseen heikkenivät. Verrokkiryhmässä, joka sai neuvonnan sijaan yleistä terveystietoa postitse, koetut liikkumismahdollisuudet taas paranivat. Lisäksi itseraportoitu fyysinen aktiivisuus lisääntyi hieman molemmissa ryhmissä, kertoo liikuntatieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettava Sini Siltanen.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kun ihmiset asettavat aktiivisuuteen liittyviä tavoitteita, he alkavat samalla liikkua elinympäristössään enemmän. Esimerkiksi tapahtumiin osallistuminen, kaverin luona kyläily ja jumpassa käyminen vaativat yleensä liikkumista paikasta toiseen. Lisääntyneellä liikkumisella taas tiedetään olevan positiivisia vaikutuksia toimintakykyyn.
– Meidän tutkimuksessamme neuvonta ja sen myötä lisääntynyt arjen yleinen aktiivisuus ei vaikuttanut elinpiirissä liikkumiseen tai kiihtyvyysmittareilla mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen lainkaan. Vaikka yhteys näiden asioiden välillä on havaittu poikkileikkaustutkimuksissa, kokeellinen asetelmamme ei vahvistanut oletettua aktiivisuuden ja liikkumisen välistä syy-seuraussuhdetta. Tämä löydös osoittaa, että ilmiön ymmärtämiseen tarvitaan erilaisia tutkimusasetelmia nyt ja tulevaisuudessa, Siltanen jatkaa.
Tutkimus oli vuoden mittainen ja siihen osallistui 204 Jyväskylän alueella asuvaa 75- ja 80-vuotiasta henkilöä. Neuvontaan kuului yksi tunnin mittainen istunto neuvojan kanssa sekä neljä puhelimitse toteutettua keskustelua. Lisäksi tutkittavat saivat käyttäytymisen muutosta koskevan informaatiovihkosen sekä neljä uutiskirjettä, joihin oli päivitetty tieto kulloinkin tarjolla olevista iäkkäille ihmisille suunnatuista aktiviteeteista.
– Vaikka tutkimuksessamme ei mullistavia tuloksia havaittukaan, pystyimme silti osoittamaan, että tällainen toimintatapa tällaisessa kohderyhmässä ei toimi. Sekin vie tiedettä eteenpäin, Siltanen toteaa.
Vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä onkin viime vuosina alettu julkaista enemmän niin sanottuja ”nollatuloksia”, eli löydöksiä jotka eivät vastaa tutkijan odotuksia. On silti syytä pohtia, mitä tulevaisuudessa voisi tehdä toisin.
– Tutkimukseemme osallistui jo valmiiksi aktiivisia ja hyväkuntoisia ihmisiä, joten on ymmärrettävää, että näiden seikkojen edistäminen oli haasteellista. Uskon myös, että tulevaisuudessa neuvontaa pitäisi kohdentaa nimenomaan liikkumisen tai liikkumista vaativien aktiviteettien lisäämiseen, jotta merkittävämpiä vaikutuksia liikkumiskykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen saataisiin. Tässä tutkimuksessa neuvonta kohdistui kaikkeen mielekkääseen aktiivisuuteen, oli se sitten puutarhan hoitoa, uuden kielen opettelua tai kuntosalilla käyntiä, Siltanen pohtii.
Tutkimus toteutettiin osana Gerontologian tutkimuskeskuksen AGNES-hanketta, jota johtaa professori Taina Rantanen. Tutkimusta rahoitti Euroopan tiedeneuvosto.
Alkuperäisjulkaisu:
Siltanen, S., Portegijs, E., Pynnönen, K., Hassandra, M., Rantalainen, T., Karavirta, L., … & Rantanen, T. E-print 2020. Effects of an Individualized Active Aging Counseling Intervention on Mobility and Physical Activity: Secondary Analyses of a Randomized Controlled Trial. Journal of Aging and Health https://doi.org/10.1177/0898264320924258
Lisätietoja:
Tohtorikoulutettava Sini Siltanen, sini.k.t.siltanen@jyu.fi, 050 9124718
