skip to Main Content
GEREC:in Nuoret Tohtorit Mukana Jyväskylän Yliopiston Promootiossa

GEREC:in nuoret tohtorit mukana Jyväskylän yliopiston promootiossa

Jyväskylän yliopiston XI promootio järjestettiin helteisenä toukokuun viikonloppuna Jyväskylän yliopiston kauniilla kampuksella sekä Paviljongissa. GEREC:in tutkijoita osallistui viikonlopun juhlallisuuksiin monissa eri rooleissa. Tutkijatohtorit Anna Tirkkonen ja Tiina Savikangas saivat kokea unohtumattoman tohtoripromootion pian väitöksen jälkeen.

Jyväskylän yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteinen promootio järjestettiin yhdettätoista kertaa 19-21.5.2023. Promootio on yliopistoyhteisön suurin juhla, jossa edellisten vuosien aikana valmistuneet maisterit ja tohtorit sekä tiedekuntien kutsumat kunniatohtorit saavat virallisesti oikeuden käyttää akateemisia arvomerkkejä. Tänä vuonna promootiojuhlallisuuksiin osallistui kokonaisuudessaan lähes 600 henkilöä, joista 117 maisteripromovendia, 150 tohtoripromovendia ja 12 kunniatohtoria.

Tiina Savikangas ja Anna Tirkkonen

Promootio oli kokonaisuudessaan unohtumaton ja ainutkertainen kokemus. Viikonloppuun kuului monenlaisia tarkasti ohjattuja tapahtumia ja vuosisataisia akateemisia perinteitä. Tärkeä osa promootion kulkua oli oman roolin mukainen pukeutuminen, ja olikin todella hauskaa heittäytyä kolmipäiväiseen akateemiseen näytelmään.

Promootio toimi arvokkaana päätepisteenä väitöskirjaurakalle ja samalla eräänlaisena siirtymäriittinä akateemisella uralla, varsainkin kun omalla kohdallamme promootio osui sopivasti pian väitöstilaisuuden ja tohtoriksi valmistumisen jälkeen.

Tärkeintä viikonlopussa olikin juhlistaa yhden akateemisen vaiheen päättymistä yhdessä tärkeiden ystävien ja kollegoiden kanssa. Jyväskylän GEREC:iläisistä juhlaan osallistui tohtoripromovendeina peräti kymmenen tutkimuskeskuksen nykyistä ja entistä tutkijaa. Lisäksi apulaisprofessori Elina Sillanpää toimi promootion yliairuena ja väitöskirjatutkija Katja Lindeman airuena.

Viikonloppu käyntiin aktiharjoituksilla ja miekanhionnalla

Viikonlopun tapahtumat alkoivat perjantai-iltapäivänä, jolloin kaikki promovendit kokoontuivat promootioaktin harjoituksiin Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasaliin. Harjoituksessa käytiin läpi, miten seuraavan päivän vuosisatoja samankaltaisena toistunut, hienostunut ja balettimaisen tarkasti ohjattu promootioakti viedään onnistuneesti läpi. Tunnelma harjoituksessa oli odottava, jännittynyt ja iloisten jälleennäkemisten värittämä. Olihan moni promovendi saapunut muualta Jyväskylään viettämään promootioviikonloppua.

Varsinaiset juhlallisuudet alkoivat GEREC-tutkijoiden osalta perjantai-iltana Agorassa järjestetyissä tohtoripromovendien miekanhiojaisissa. Iltaan kuului illallinen, upeita musiikkiesityksiä, koskettavia puheita ja kohotettuja maljoja. Illallisen jälkeen siirryttiin illan pääohjelmanumeroon eli miekanhiontaan. Tohtorinmiekka kuvastaa kantajansa älyn terävyyttä, ja miekanhiojaisissa jokainen tohtoripromovendi hioi miekkansa tarpeeksi teräväksi.

Miekan hiominen tapahtui kivisen tahkon avulla, jota joko tohtoripromovendin seuralainen tai yksi promootion airueista pyöritti toisen airuen kaataessa kuohuviiniä tahkolle.  Samalla jokainen tohtoripromovendi ja hänen väitöstutkimuksensa esiteltiin lyhyesti. Olikin todella kiinnostavaa kuulla, miten monipuolista ja kiinnostavaa tutkimusta yliopistossamme tehdään!

 Promootioaktissa vihittiin kunniatohtorit, tohtorit ja maisterit

Lauantaina vuorossa oli viikonlopun tärkein hetki eli itse promootioakti. Aktissa maisterit ja tohtorit saivat oikeuden käyttää akateemisia arvomerkkejä, eli maisterinseppelettä ja -sormusta tai tohtorinhattua ja -miekkaa. Promovendit kokoontuivat Jyväskylän yliopiston päärakennukselle jo aamupäivällä. Promootioakti alkoi kello 12 juhlakulkueella, jossa maisteri- ja tohtoripromovendit sekä kunniatohtorit siirtyivät juhlasaliin orkesterimusiikin säestyksellä.

Promootioaktin aikana kuultiin muun muassa opinnoissaan erityisen menestyneiden primamaisterin ja primatohtorin puheet, musiikkia ja taiteilija Anna-Mari Kähärän esittämä promootiosävellys sekä vihittiin 15 kunniatohtoria eri tiedekunnista. Liikuntatieteellinen tiedekunta vihki kunniatohtoriksi professori Marja Jylhän Tampereen GEREC:istä tunnustuksena pitkäaikaisesta ja menestyksekkäästä yhteistyöstä sekä vaikuttavasta tutkimusurasta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kunniatohtoreiden vihkimisen jälkeen promovoitiin tohtorit ja maisterit, jolloin he saivat tohtorinhattunsa ja -miekkansa tai maisterinseppeleensä ja -sormuksensa promoottorina toimineelta professori Outi Merisalolta.

Promootioaktin jälkeen juuri promovoidut maisterit, tohtorit ja kunniatohtorit järjestäytyivät promootiokulkueeseen, joka kulki yliopiston päärakennukselta Jyväskylän keskustassa sijaitsevaan Kirkkopuistoon. Aurinkoinen sää oli houkutellut katujen varsille paljon ihmisiä seuraamaan kulkuetta, ja tunnelma kulkueessa olikin kuplivan iloinen. Päiväohjelman päättivät juhlajumalanpalvelus kaupunginkirkossa ja sen rinnalla nyt toista kertaa järjestetty juhlava Festum Scientiae -tilaisuus kaupungintalolla.

Illallistanssiaiset huipensivat lauantain juhlallisuudet

Promootiojuhlallisuudet huipentuivat illallistanssiaisiin, jotka järjestettiin Paviljongissa. Illallistanssijaisten ohjelmaan kuului puheita ja musiikkiesityksiä sekä runoilija AP Kivisen esittämä promootioruno.  Juhlan puitteet olivat upeat, mutta plaseeraus aiheutti illallisen alkuun harmitusta, sillä pöytäseurueissa oli pääasiallisesti toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä. Toisaalta tämä mahdollisti sen, että illallisen aikana tutustui uusiin ihmisiin ja kuuli itselleen tuntemattomista tutkimusaiheista. Olisi kuitenkin ollut mukavaa nauttia pitkästä illallisesta niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa oli tehnyt väitöskirjaa samanaikaisesti ja samassa tutkimuskeskuksessa.

Illallisen jälkeen promovendit esittivät vanhoja tansseja, joita oli harjoiteltu talvesta asti! Upeiden tanssien jälkeen ohjelma jatkui promootion ja yliopiston kannalta tärkeiden henkilöiden kantamisella kantotuoleilla Jyväskylän yliopiston puhallinorkesterin säestyksellä. Illallistanssijaisten virallinen osuus loppui airueiden vapauttamiseen ja promoottorin poistumiseen juhlavasti tohtoripromovendien muodostamaa miekkakujaa pitkin.

Ilta jatkui iloisessa tunnelmassa vapaan seurustelun ja tanssin merkeissä. Juhlan päätteeksi siirryttiin juhlamenojen ohjaajan, professori Timo Sajavaaran johdolla poloneesia tanssien Paviljongista satamaan, jossa kuultiin sarastuksen alkuhetkillä puhe nousevalle auringolle. Tämän jälkeen oli aika riisua hattu ja miekka ja lähteä nukkumaan hymy huulilla.

Kuukausien työ mahdollisti unohtumattoman kokemuksen

Sunnuntaina promootioviikonloppu huipentui sinnikkäimpien juhlijoiden kanssa Päijänne-risteilyllä. Risteilyohjelmaan kuului laulua, puheita ja herkullinen lounas Savutuvan apajalla. Aiempia päiviä rennompi ohjelma ja parastaan näyttänyt kesäinen järviluonto tarjosivat mukavan päätöksen viikonlopulle.

Meidän promovendien juhlakokemuksen taustalla oli todella monen ihmisen työpanos ja kuukausien suunnittelutyö. Airuet ja muut järjestelytoimikunnan jäsenet pääsivät kurkistamaan juhlan kulisseihin. Airuena toiminut Katja Lindeman kuvailee airuena työskentelyn olleen hieno ja mieleenpainuva kokemus. Tehtävän myötä hän pääsi tutustumaan akateemisiin perinteisiin sekä kurkistamaan suuren yliopistoyhteisön juhlan kulisseihin jo ennen omaa tulevaisuudessa siintävää tohtoripromootiota.

Katjan vuoro osallistua tohtoripromovendina koittanee vuonna 2026, jolloin seuraava Jyväskylän yliopiston promootion järjestetään. Hieno akateeminen perinne jatkukoon silloin uusien promovendien voimin!


FAKTA

Promootio on yliopistoyhteisön suurin juhla, jota on vietetty Euroopassa jo 1100-luvulta lähtien. Jyväskylän yliopiston ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1969. Promootiossa promovoidaan maistereita ja tohtoreita sekä kunniatohtoreita ja riemumaistereita. Kokonaisuudessaan promootio on kolmipäiväinen tapahtuma, johon kuuluu itse promootioaktin lisäksi erilaisia juhlatilaisuuksia, kuten miekanhiojaiset tohtoreilla ja seppeleensitojaiset maistereilla. Itse promootioaktissa promovendit, eli promootioon osallistuvat maisterit ja tohtorit, saavat oikeuden käyttää akateemisia arvomerkkejä, maisterin seppelettä ja sormusta sekä tohtorinhattua ja-miekkaa. Promootio päättyy promootiopäivää seuraavana päivänä promovendeillle ja heidän seuralaisilleen järjestettyyn promootiopurjehdukseen.

Tiina Savikangas ja Anna Tirkkonen

Kirjoittajat työskentelevät tutkijatohtoreina Jyväaskylän yliopistossa

Back To Top
×Close search
Search