Ikääntyneiden riittävät palvelut?
Vuoden 1999 Suomen perustuslaissa todetaan: ”Jokaisella on oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin”.
Mutta toteutuuko laki kaikilta osin? Mitä oikeastaan ”luvataan” ja kenen näkökulmasta? Kuka määrittelee ”välttämättömän”? Tarkoitetaanko välttämättömällä huolenpidolla pelkkää ravinnon tarjoamista ja kohtalaisen hygienian turvaamista, ja voidaanko silloin todeta palvelut riittäviksi? Ovatko palvelut riittäviä silloin, kun ikääntynyt on kohtalaisen tyytyväinen, mutta omaiset täysin kuormittuneita? Entä silloin, kun kotihoidon palvelut ovat minimaalisia, eikä avun tarvitsijalla ole muuhun varaa tai hän joutuu tinkimään muista ostoista saadakseen tarvitsemaansa apua? Ovatko palvelut riittäviä silloin, kun ikääntynyttä auttaa omaisten ja kotihoidon lisäksi yksityiset palveluntuottajat, eivätkä palvelut vieläkään vastaa tarvetta? Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin.
Pro gradu -tutkielmassani tutkin kotihoidon turvin kotona asuvien ikääntyneiden avun ja palveluiden tarvetta, saatavuutta ja riittävyyttä. Tutkimusaineistona käytin kotihoidon asiakkaiden haastatteluja pilottitutkimuksesta ”Ikääntyneiden hoidon kustannukset ja rahoitus”¹, jossa toimin tutkimusavustajana. Pilottitutkimus toteutettiin kahdessa kunnassa. Tutkimusmenetelminä käytin laadullista sisällön erittelyä sekä teema-analyysiä. Tutkittavia oli kahdeksan, iältään 83-94 -vuotiaita. Tutkimuskysymykseni olivat: 1.Millaisia avun ja palvelujen tarpeita kotona asuvilla ikääntyneillä esiintyy? 2. Millaisia asioita ikääntyneet ja/tai omaiset tuovat esiin palvelujen saatavuudesta, riittävyydestä ja tarpeeseen vastaavuudesta?
Kukaan tutkittavista ei asunut kotonaan pelkän julkisen palvelujärjestelmän turvin. Omaiset ja yksityiset palvelut pyrkivät vastaamaan riittämättömään avun saantiin. Julkisen sektorin vähäisen palvelutarjonnan vuoksi osa omaisista koki kuormittumista. Vaikka kaikki saivat apua ja palveluita, osa koki ne riittämättöminä siitäkin huolimatta, että palveluita ostettiin yksityisiltä palveluntuottajilta kotihoidon ja omaisten tuen lisäksi. Julkisen sektorin palveluntarjonta näyttäytyi minimaalisena, mutta myöskään yksityiset palvelut eivät aina vastanneet täysin tutkittavan tarpeisiin.
Aineistosta muodostui kolme selkeää teemaa, joilla oli merkitystä avun ja palvelujen saannissa. Teemat olivat: 1) palvelujen hinta ja sisältö, 2) palvelujen sijainti ja alueelliset erot sekä 3) tieto ja osaaminen. Koska palveluiden sisältö, erityisesti julkisen sektorin osalta ei vastannut täysin tarvetta, tutkittavat joutuivat tukeutumaan omaisten apuun. Lisäksi turvauduttiin yksityisiin palveluihin, joita kykeni hankkimaan, mikäli oli varallisuutta. Osa tutkittavista joutui tinkimään esimerkiksi vaateostoista saadakseen riittävästi palveluita, osa jätti palveluita hankkimatta rahan puutteen vuoksi.
Myös asuinpaikalla oli merkitystä palveluiden saatavuuteen. Syrjemmällä asuvat kuvasivat palveluiden siirtyneen yhä kauemmas suurempiin keskuksiin, mikä vaikeutti palveluiden saamista. Lisäksi osa palveluista oli siirtynyt verkkoon, jonka käyttäminen vaati osaamista, tietoa ja taitoa sekä tarvittavia välineitä, joita kaikilla ei ollut. Yleisesti ottaen palvelujärjestelmää muutoinkin pidettiin vaikeaselkoisena ja etuisuuksien hakemista hankalana, mikä saattoi olla esteenä palveluiden saamisessa.
Tutkielmani tulokset ovat ristiriidassa suomalaisen hyvinvointivaltion palvelulupauksiin nähden. Julkisen sektorin palvelut eivät näytä tukevan kotona asumista riittävästi. Tähän tulokseen ovat tulleet myös useat suomalaiset tutkijat². Jo vuosikymmenien ajan esillä olleet tavoitteet ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseksi eivät edelleenkään täysin toteudu. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan kaikkia toimijoita, kuten palveluiden tuottajia, palveluiden käyttäjiä, omaisia ja päätöksentekijöitä. Päätöksenteon tueksi tarvitaan yhä edelleen monitieteistä tutkimusta sekä kunta- että kansallisen tason vahvaa osallisuutta. Laatusuosituksia ja -mittareita tulee arvioida kriittisemmin, koska suositukset eivät vielä takaa mitään. Yhteistyö- ja vastuualueet tulee määritellä selkeästi. Jatkossa tulee käydä vakavaa keskustelua siitä, kenellä on vastuu ikääntyneiden avun ja palvelujen tarpeeseen vastaamisessa. Vaikka tämän tutkielman tutkittavilla asiat olivat melko hyvin, riittämätöntä avun ja palvelujen saantia ilmeni. Palveluista joutui maksamaan ja niitä joutui ”keräämään” monelta eri taholta. Tosiasia on, että ikääntyneiden varallisuus vaihtelee. Jotta kotona voi selvitä, tulee kuitenkin saada varallisuudesta riippumatta apua niihin asioihin, joihin on tarvetta. Tämä on yhä yksi hyvinvointivaltion periaatteista. Yhteiskunnassa tulee siis pikaisesti lähteä pohtimaan, mitä yhteiskunta voi luvata ja mihin asti hyvinvointivaltion tulee turvata yksilön hyvinvointia. Lisäksi tulee selkeästi määritellä, mitä pidetään riittävänä palvelujen ja avun saantina ja kenen näkökulmasta.
Lopuksi haluan kiittää pilottitutkimuksen tutkimusryhmää: Leena Formaa, Jutta Pulkkia ja Mari Aaltosta. Tutkimusryhmältä sain paljon tukea ja apua tutkielmani eteenpäin viemiseksi ja se valmistui tänä keväänä. Tutkielman tekeminen oli antoisaa, koska aihe kiinnostaa minua.
Haluan myös kiittää äitiäni, joka on aina tukenut minua opinnoissani. Toivoin, että äiti olisi voinut olla valmistujaisjuhlissani, mutta näin ei käynyt. Äiti kuoli 74-vuotiaana yllättäen syksyllä 2020. Kiitos äiti kaikesta!
Äitini syksyllä 2020
¹ Pilottitutkimuksen rahoitti Kunnallisalan kehittämissäätiö, ja se oli osa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) toimintaa.
² Aaltonen, M., Van Aerschot, L. 2019. Unmet care needs are common among community-dwelling older people with memory problems in Finland. Scandinavian Journal of Public Health, 1–10.
Hannikainen, K. 2018. Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve ja käyttö eroavat tulotason mukaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimuksesta tiiviisti 3. Helmikuu 2018.
Kröger, T., Van Aerschot, L., Puthenparambil, J. 2019. Ikääntyneiden hoivaköyhyys. Artikkelit. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):2.
Vaarama, M., Jylhä, M. 2020. Syrjintä pois ja palvelut kuntoon – kohti tietoon perustuvaa ikääntymispolitiikkaa. Artikkelit. Gerontologia 34(4), 2020.
Alkuperäinen Pro gradu -tutkielma: Pia Teräväinen: Kotona asuvien ikääntyneiden avun ja palvelujen riittävyys. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tampere. Huhtikuu 2021. http://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104263614
Kirjoittaja on Pia Teräväinen, TtM, th. Hän työskentelee Kansaneläkelaitoksella sairauspäivärahan ratkaisuasiantuntijana.
