Miksi tutkia vanhuutta?
Kirsi Lumme-Sandt
Jokainen meistä tarvitsee motivaation työlleen. Työllä pitää olla tarkoitus ja mieli. Tutkijan työssä itse työ tuo usein tyydytyksen tunnetta oivalluksen ja löytämisen ilon kautta. Mutta koska tutkijankaan työ ei ole vain iloa ja oivallusta, vaan usein tylsää ja pikkutarkkaa puurtamista, tarvitaan jokin muukin motivaatio työlle.
Osaa meistä tutkijoista ajaa eteenpäin henkilökohtainen kunnianhimo, halu saavuttaa henkilökohtaisesti jotain suurta ja arvostettu asema (ja mielellään myös suuri tilipussi). Mutta henkilökohtainen kunnianhimo ei piiskaa meitä kaikkia – sitä vastoin kaikki vanhuutta ja vanhenevaa yhteiskuntaa tutkivat ihmiset saavat motivaatiota työlleen siitä, että yhteiskunta tarvitsee meidän tutkimustamme. Tutkimustuloksiamme tarvitsevat päättäjät, mutta myös ihan tavalliset ihmiset hyötyvät tutkimuksemme tuloksista konkreettisesti. Gerontologin ei tarvitse todistella tarpeellisuuttaan sen paremmin itselleen kuin muillekaan tänä päivänä. Kun itse aloitin vanhenemisen tutkijana reilut 20 vuotta sitten, saattoi vielä törmätä kysymyksiin, että mitä ihmeen tutkimista vanhoissa ihmisissä on. Vanhuus oli silloin vielä aika näkymätöntä.
Vanhuus on aina ollut, mutta nyt se on tavallaan uusi ilmiö yhteiskunnassa. Väestö vanhenee sellaisella vauhdilla, ettei luulisi kenenkään välttyneen huomaamasta sitä ja sen seurauksia. Viime viikkojen kiihkeä keskustelu vanhustenhoidon tilasta kuitenkin kertoo, että jopa monet päättäjät ovat onnistuneet ummistamaan silmänsä tosiasioilta. Ihmiset ovat vanhuuden kanssa ihmeissään sekä omassa elämässään, että yhteiskunnan tasolla. Omat vanhemmat tai isovanhemmat elävät entistä pidempään ja tarvitsevat usein hoivaa myös lähimmäisiltään. Virkamiehet ja päättäjät tuskailevat mihin yhä suuremman vanhusväestön kanssa oikein joudutaan.
Mutta toisaalta pidentynyt elinikä tuottaa myös monenlaista iloa. Siitä tosin ei sanomalehtien otsikoissa pahemmin huudella. Monissa perheissä voidaan juhlistaa viittäkin sukupolvea yhtä aikaa. Ja isovanhemmilla ja lastenlapsilla on vuosikymmeniä yhteistä elinaikaa. Aktiiviset ja hyväkuntoiset eläkeläiset ovat myös yhteiskunnan voimavara, jolla on monenlaista myönteistä taloudellistakin merkitystä.
Gerontologian tutkijat auttavat tulemaan toimeen tämän uudenlaisen vanhuuden kanssa. Gerontologian tutkimuskeskuksen piirissä tutkitaan yksilöiden vanhenemiseen liittyviä tekijöitä, biologisista mekanismeista siihen millainen elinpiiri heillä on, ja millaiset aktiviteetit ovat heille tärkeitä ja mielekkäitä. Tutkimuksemme kohteena on myös palvelujärjestelmä, ja miten se vastaa ikääntyvän väestön tarpeisiin. Tässä vain joitakin esimerkkejä tutkimuksistamme. Vanhuus on niin moninainen asia, että se vaatii monitieteistä tutkimusta. GEREC on erilaisten vanhenemistutkijoiden yhteenliittymä, joka on yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Teemme kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, ja tutkimustuloksiamme julkaistaan kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa. Mutta pelkkä englanninkielisten tiedeartikkelien julkaiseminen ei riitä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi virkamiehet ja päättäjät eivät jaksa/ehdi lukea englanninkielisiä tiedejulkaisuja. Jos toimimme vain englanniksi, työstämme katoaa iso osa sen mielekkyydestä. Tutkimustuloksemme eivät hyödytä käytäntöä, jos ne eivät leviä virkamiehille ja poliitikoille. Jotta työmme hyödyttäisi niitä, jotka sen maksavat eli suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa, meidän pitää viestiä tutkimustuloksistamme myös suomeksi. GERECin verkkosivut ovat yksi kanava kertoa tutkimuksestamme.
Kirjoittaja on GERECin varajohtaja ja yliopistonlehtori Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan terveystieteiden yksikössä.
