Taina Rantanen: Kyynelverenpisara
Tapasin tänä kesänä puutarhamyymälässä ihanan vanhan rouvan, jonka kanssa vertailimme kyynelverenpisaran taimia. Hän kertoi, että hänellä oli aikoinaan iso kyynelverenpisara, joka talvehti kerrostalon rapussa ja vietti kesät mökin portaiden pielessä. Aviomiestä oli harmittanut kuljettaa vuosi vuodelta kasvanutta kukkaa autolla edestakaisin keväin syksyin. Lopulta varhainen syyshalla oli yllättänyt kyynelverenpisaran ja roudaaminen loppui siihen. Minua hymyilytti, koska väitöskirjaa valmistellessani asuin talossa, jossa pelargoniat ja verenpisarat talvehtivat porraskuilun ylätasanteella. Keskustelumme jatkui mökkeilyn iloihin. Kukka kirvoitti paljon muistoja. Mökkipuuhat, uimiset, saunomiset ja onkimiset tuli puhuttua.
Sanotaan, että suomalaisilla on läheinen suhde luontoon. Ulkona ja luonnossa liikkuminen liittyy läheisesti tutkimukseen iäkkäiden ihmisten elinpiiristä. Elinpiirillä tarkoitetaan aluetta, jolla henkilö liikkuu joko jalkaisin tai jollain liikennevälineellä. Pienimmillään elinpiirin voi muodostaa yksi huone ja laajimmillaan se saattaa ulottua vieraisiin maihin saakka. Elinpiirin supistuminen on usein merkki terveyden heikkenemisestä. Rajoittuneeseen elinpiiriin liittyy usein myös heikentynyt elämänlaatu. Monet iäkkäät henkilöt, joiden on vaikea liikkua ulkona, kokevat tyydyttämätöntä liikunnan ja muun toiminnan tarvetta. Muutama vuosi sitten toteutin tutkimuksen, jossa kotihoidossa oleville iäkkäille ihmisille, joilla oli vaikeuksia omin voimin päästä ulos asunnostaan, järjestettiin vapaaehtoistyöntekijän avustuksella ulkoilumahdollisuus heidän omien toiveidensa mukaisesti. Moni halusi hoitaa omia asioitaan, esimerkiksi käydä kaupassa tai apteekissa, mutta moni halusi vain päästä ulos. Korttelin ympäri käveleminen, puiston penkillä istuminen, tuulen huminan kuunteleminen ja kasvien katselu olivat tärkeitä.
Luonto vaikuttaa meihin monin tavoin elvyttävästi ja virkistävästi. Valitettavasti monilla vanhoilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta ulkoilla ja viettää aikaa puistoissa, rannoilla ja mökeillä. Kun viettää paljon aikaa sisällä, jonkin ajan kuluttua ei oikein haluakaan ulos. Ikävä sanoa, mutta ihmisistä tulee ikään kuin häkkieläimiä. Vaikka ovi avataan, ei osaa enää mennä siitä ulos. Silloin tarvitaan pitkällistä rohkaisua ja motivointia. Eräässä tutkimuksessamme totesimme, että liikuntakyvyn heikkeneminen alentaa autonomian tunnetta eli tunnetta siitä, että pystyy olemaan haluamallaan tavalla osallisena eri elämäntilanteissa. Heikentynyt liikuntakyky ja alentunut autonomiantunne yhdessä johtivat elinpiirin supistumiseen.
Ulkona liikkuminen, itselle mielenkiintoisten asioiden tekeminen ja osallistuminen tärkeänä pitämiinsä harrastuksiin ennakoivat terveyden ja toimintakyvyn säilymistä hyvällä tolalla vanhuudessa, vaikka sairaudet jo vaivaisivatkin. Uusi tuttavani sanoi käyvänsä monta kertaa kesässä katsomassa puutarhamyymälän kyynelverenpisaroita ja läheisen puiston istutuksia muistellen samalla jo edesmennyttä aviomiestään ja kyynelverenpisaraa.
Taina Rantanen
Gerontologian ja kansanterveyden professori