Jyväskylän yliopiston Tiedeblogissa Professori Taina Rantanen

Vanhuus muuttuu ja suhteessa ikävuosiin, se on myös siirtynyt. Monet 60–70-vuotiaat henkilöt vaikuttavat aktiivisilta keski-ikäisiltä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä nykyiset 50-vuotiaat ihmiset kokevat vanhuuden. Viisikymppisen naisen todennäköisyys elää 80-vuotiaaksi on noin 75% ja miehen vähän yli 50%. Yhä suurempi osa ihmisistä elää 90-vuotiaiksi, jopa 100-vuotiaiksi.

Pidentyneestä eliniästä on seurannut, että perheissä on yhä useampia sukupolvia. Suomessa on yli miljoona yli 65-vuotiasta henkilöä. Heistä 85–90 % elää tavanomaista aikuisen ihmisen elämää ilman apua tai ulkopuolista tukea. Tästä huolimatta, myös toinen ääripää korostuu. Yhä huonokuntoisempia vanhuksia asuu omissa kodeissaan ja hyvinvoinnin jakautumisen on yhä eriarvoisempaa.

Euroopan unionin perusoikeusoikeuskirjassa 25. artiklassa sanotaan ikääntyneiden ihmisten oikeuksista seuraavaa: ”Unioni tunnustaa ikääntyneiden henkilöiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elämään sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään.”

Maailman terveysjärjestö määrittelee aktiivisena vanhenemisen seuraavasti: ”Aktiivisena vanheneminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet terveyteen, osallisuuteen ja turvallisuuteen elämänlaadun edistämiseksi ihmisten vanhetessa…” Sana ’aktiivinen’ tarkoittaa jatkuvaa osallistumista sosiaaliseen, henkiseen, hengelliseen ja yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuuriin, eikä sillä viitata ainoastaan liikunnalliseen aktiivisuuteen tai palkkatyöhön.”

Mahdollisuus turvalliseen liikkumiseen kodin ulkopuolella on keskeistä aktiivisena vanhenemisen ja osallisuuden edistämisessä. Liikuntakyky tarkoittaa sitä, että ihminen pääsee sinne mihin haluaa mennä, miten haluaa ja koska haluaa. Liikuntakyky mahdollistaa sen, että iäkkäät ihmiset voivat elää, asua ja harrastaa omien tavoitteidensa mukaan. Liikunta on ihmisen perustarve myös vanhuudessa.

Elinpiiri on alue, jolla henkilö liikkuu. Liikkumisaktiivisuus elinpiirissä kuvaa toteutunutta liikkumisen määrää. Elinpiiriä koostuu ikään kuin sisäkkäisistä kehistä. Piemnimmillään se voi sisältää vain henkilön makuuhuoneen. Muut huoneet ja piha-alue muodostavat seuraavat kehät, jonka ulkopuolella on naapurusto, kaupunki ja uloimmalla kehällä kaupungin ulkopuoliset alueet.

Mitä enemmän ja laajemmalla alueella iäkäs henkilö liikkuu, sitä todennäköisemmin hänen elämänlaatunsa on hyvä. Elämänlaatu kuvaa sitä, missä määrin ihminen nauttii elämästään ja on tyytyväinen elämäänsä. Rajoittunut elinpiiri johtaa lähes väistämättä heikentyneeseen elämänlaatuun.

Fyysinen ympäristö saattaa estää tai edistää liikkumista. Korkeat katukiveykset,  ajoneuvojen pysäköinti jalankulkuväylille, vaaralliset risteykset sekä lumi ja jää lisäävät elinpiirin rajoittumisen riskiä. Kodin läheisyydessä olevat ulkoilureitit tai liikkumiseen houkuttelevat luontoalueet puolittavat elinpiirin rajoittumisen riskin.

Vanhat ihmiset nähdään valitettavan usein tutkimuksen tai toimenpiteiden kohteina ja valitettavan harvoin aktiivisina tavoitteellisina toimijoina. Elämäntavoitteet ovat asioita, joita henkilö pyrkii saavuttamaan. Tutkimuksessamme 75-90-vuotialla henkilöillä oli paljon ja monenlaisia elämäntavoitteita. Etenkin tavoitteet, jotka liittyivät terveyden ylläpitämiseen, kotona puuhailuun, ihmissuhteisiin, muiden auttamiseen, liikuntaan, matkailuun ja mökkeilyyn, lisäsivät laajan elinpiirin todennäköisyyttä.

Joku saattaa miettiä, että eihän vanhoilla ihmisillä ole välttämättä mitään syytä mennä ulos asunnostaan. Kysyimme tutkimuksessamme heiltä ulos menemisen syitä. Yleisimpiä syitä mennä ulos olivat ostosten teko, kuntokävely, vierailu, asiointi, terveydenhoitoasia, vapaa-ajan vietto, liikuntaharrastus, mökille meno, hautausmaalle meno, palveluiden käyttö, kirkossa käynti, kerho, kokous, harrastus jne. Syyt ovat aivan samoja kuin nuoremmillakin ihmisillä.

Aktiivisena vanhenemista määrittävät ihmisen toimintakyky, hänen toimintamahdollisuutensa, hänen omat tavoitteensa sekä se, mitä hän tosiasiassa tekee. Aktiivisena vanhenemisen tutkimuksessa on tärkeää puhua iäkkäistä ihmisistä itsenäisinä tomijoina, koska se miten me tutkijat heistä puhumme, vaikuttaa merkittävästi siihen, miten media heistä puhuu ja miten ihmiset vanhenemiseen ja vanhoihin ihmisiin asennoituvat.

Taina Rantanen, professori, terveystieteiden laitos 8.9.2016

Kirjoitus perustuu Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston tilaisuudessa 13.5.2016 Schildtin palkinnon johdosta pidettyyn esitelmään.