Siirry pääsisältöön

TERVEYDENHUOLTOTUTKIMUKSEN PÄIVÄT 28.–29.11.2013, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö

Teema:Sote-uudistus ja vanhojen ihmisten terveyspalvelutSuomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on muutosten alla. Muutoksella pyritään muun muassa varautumaan väestön voimakkaaseen ikääntymiseen. Tähän väestökehitykseen ovat vaikuttamassa niin syntyvyyden väheneminen, suurten ikäluokkien vanheneminen kuin eliniän piteneminen. Vanhojen ihmisten kasvava määrä lisää paineita sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmälle, sillä palvelujen käyttö lisääntyy iän mukana. Miten esimerkiksi kunnat, suomalaisen terveydenhuollon kulmakivinä ovat vastaamassa tähän haasteeseen?Terveydenhuoltotutkimuksen päivien teemana on tänä vuonna sote-uudistus ja vanhojen ihmisten terveyspalvelut. Päivät alkavat ajankohtaisella katsauksella meneillään olevaan sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistukseen, jonka yhtenä merkittävänä lähtökohtana on ollut palvelujen turvaaminen yhä iäkkäämmälle väestölle. Tämän jälkeen syvennymme kuulemaan suomalaisten asiantuntijoiden havaintoja vanhojen ihmisten terveyspalveluista, ja miten sote-uudistus niihin vaikuttaa. Ensimmäisen päivän päätteeksi juhlimme Sosiaaliläketieteellisen Aikakauslehden juhlavuotta kuulemalla lehden historiasta, kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä.Terveydenhuoltotutkimuksen toinen päivä on varattu erityisesti alan jatko-opiskelijoille, mutta myös muut kiinnostuneet ovat tervetulleita. Jatko-opintokurssilla on teemana terveydenhuollon muutoksen tutkiminen. Tätä teemaa käsitellään niin teoreettisesti, menetelmällisesti kuin empiirisestikin. Kurssin tavoitteena on tuoda esiin erilaisia lähestymistapoja terveydenhuollon muutoksen tutkimukseen.

TERVEYDENHUOLTOTUTKIMUKSEN SEMINAARI


torstai 28.11.2013

9.30-10.00

Ilmoittautuminen ja kahvi

AAMUPÄIVÄN SESSIO – Sote-uudistus ja vanhojen ihmisten palvelut

10.00–10.45

Sote-uudistus NYT

Marina Erhola, ylijohtaja, THL

10.45-11.30

Vanhojen ihmisten terveyspalvelut tulevaisuudessa – uhat ja mahdollisuudet

Anja Noro, Ikäihmisten palvelut –yksikkö, varapäällikkö, THL

11.30-12.00

Kommenttipuheenvuoro – Käytännön kokemuksia uudistuksista

Jaakko Valvanne, professori, Tampereen yliopisto

12.00–13.00

Lounas (omakustanteinen) Käyttäytymislääketieteen jaoksen kokous

TUTKIMUSSESSIOT klo 13.00 – 14.30

A) Käyttäytymislääketiede

Pj. Sakari Suominen, professori, Turun yliopisto

B) Terveystaloustiede

Pj. Varmistuu myöhemmin

C) Vanhuspalvelut

Pj. Jutta Pulkki, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

D) Abstraktit vapaan tarjonnan perusteella

Pj. Tuulikki Vehko, tutkija, THL

E) Abstraktit vapaan tarjonnan perusteella

Pj. Liina-Kaisa Tynkkynen, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

14.30–15.00

Kahvi

ILTAPÄIVÄN SESSIO – Aihetta juhlaan

15.00-17.00

17.00

Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 50 vuotta – historiaa ja tulevaisuuden näköaloja

Matti Hakama, Emeritusprofessori

Ranja Aukee, YTT

Liina-Kaisa Tynkkynen, FT

Terveydenhuoltolääkärin vuoden teko –palkinnon jako

Sami Heistaro, LT, erikoislääkäri, MBA

Kuohuviinitarjoilu

Sosiaalilääketieteen yhdistyksen syyskokous

Jatko-opintokurssi

TERVEYDENHUOLLON MUUTOS JA KUINKA TUTKIA SITÄ?


perjantai 29.11.2013

9.00-9.15

Kurssin avaus

9.15-10.00

Teoriat osana muutoksen tutkimusta

Mikko Niemelä, dosentti, johtava tutkija, Kela

10.00-10.30

Muutoksen tutkimus asiakirja-aineiston avulla

Puhuja varmistuu myöhemmin

10.30-11.00

Rekisteriaineistot ja muutoksen tutkimus

Sonja Lumme, VTM, tutkija, THL Tuulikki Vehko, TtM, tutkija, THL

11.00-11.15

Tauko

11.15-11.45

Muuttuva vai murtuva terveydenhuollon talous

Puhuja varmistuu myöhemmin

11.45-12.15

Terveyspolitiikan muutos

Arttu Saarinen, FT, yliopistonlehtori, Turun yliopisto

12.15-13.15

Lounas (omakustanteinen)

13.15-13.45

Muutokset terveydenhuollon henkilöstörakenteessa ja henkilöstön hyvinvoinnissa

Lauri Kokkinen, FT, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos

13.45-14.15

Yksityisen ja julkisen keskinäissuhde muutoksessa

Liina-Kaisa Tynkkynen, FT, tutkijatohtori, Tay

14.15-14.45

Muutokset terveydenhuollon oikeudenmukaisuudessa

Ilmo Keskimäki, tutkimusprofessori, THL/Tay

14.45-15.00

Keskustelua ja kurssin päätös

Järjestäjät: Sosiaalilääketieteen yhdistys ry, Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö,     Gerontologian tutkimuskeskus (Gerec), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Call for abstracts

TERVEYDENHUOLTOTUTKIMUKSEN SEMINAARI 28.11.2013

Seminaariin osallistujat voivat esitellä omia tutkimushankkeitaan iltapäivän rinnakkaissessioissa. Vaikka päivien teema on tänä vuonna Sote-uudistus ja vanhojen ihmisten palvelut, esityksiä toivotaan laajasti terveydenhuoltotutkimuksen eri alueilta. Tarjottavista esityksistä pyydetään toimittamaan abstraktit 25.10.2013 mennessä sähköpostitse Jutta Pulkille (jutta.pulkki(a)uta.fi).

Tiivistelmistä koottava abstraktikirja jaetaan seminaarin osallistujille ja sen elektroninen versio julkaistaan THL:n Työpapereita sarjassa.

OHJEET TIIVISTELMÄN TEKOON:

Abstraktitekstin kokonaispituus saa olla enintään 350 sanaa ja sen tulee mahtua yhdelle A4-sivulle. Kirjasinlaji on Times New Roman ja koko on 12. Tiivistelmän ensimmäiselle riville tulee työn otsikko. Tämän jälkeen tulee yksi tyhjä rivi, jonka jälkeen kirjoitetaan tekijän tai tekijöiden nimet, oppiarvot ja työpaikat. Ennen varsinaista tekstiä jätetään yksi tyhjä rivi, jonka jälkeen kirjoitetaan tutkimuksen tai kehittämistyön tarkoitus ja tutkimustehtävä, aineisto ja menetelmät, keskeiset tulokset sekä lopuksi johtopäätökset. Uusi kappale aloitetaan aina vasemmasta reunasta ilman sisennystä. Kappaleiden väliin jätetään tyhjä rivi.

Kansilehti kirjoitetaan erikseen. Siitä ilmenee työn otsikko, yhteyshenkilön nimi, tutkinto, ammatti, työpaikka, osoite, sähköposti- ja puhelinyhteystiedot.Mikäli osallistuja haluaa esitellä suunnitteilla tai meneillään olevaa tutkimushanketta, tulee se ilmoittaa. Tiedosto tallennetaan rtf-muotoon ja nimetään yhteyshenkilön sukunimen ja etunimen alkukirjaimin esim. Virtanen_A.rtf.

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen 20.11.2013 mennessä (tarjoilua varten). Ilmoittautumisen yhteydessä tulee mainita, osallistuuko ensimmäiseen päivän seminaariin (28.11), jatko-opintokurssille (29.11) vai molempiin. Ilmoittautumiset vastaanottaa Sosiaalilääketieteen yhdistyksen sihteeri Reetta Lehto Sähköposti: sihteeri(a)socialmedicine.fi.

Osallistuminen päiville on maksutonta.


LISÄTIETOJA PÄIVISTÄ:

Jutta Pulkki, p. 050 3186742, sähköposti: jutta.pulkki(a)uta.fi


OHJELMA PÄIVITETÄÄN SLY:n sivuille:
http://www.socialmedicine.fi

Palaa ylös
×Sulje haku
Hae